These translations of mine (of poems in e. e. cummings: 73 poems, faber & faber 1964) date from around 1987-88.
(3)
totuudenetsijä
ei seuraa polkuja
kaikki polut vievät missä
totuus on tässä
(7)
on
niin pirun mukavaa kun Kukavain –
niin;ei
väliä ken, joku
täydellinen(kernaimmin vaalea-
verikkö
tietty)
tai toiselta
hmmm
vanhin kamu
si e
simerkiksi(tai
;no
mikse
i
oma
a vaimokin)
– tekee eitee eisanoo sanoo katsoo hymyilee
tai vain On
saaden tuntemaan
et
tetoo
6 tai 6
toista tai kuuskyt
000,000
ketävainmuuta –
vaan kerrankin
(kuvitt-
el
e)
Sinä
(9)
nyt on laiva
jota kapteeni olen
purjehtii unesta
suunnaten unelmiin
(12)
Päin ylös minua
lattialta
tuijottaa vaiti
myrkytetty hiiri
yhä joka elossa
kysyy Mitä
olen tehnyt jota
Et olisi sinä
(17)
t
Ylsän k
adu
n talvine
n rumu
u
s K
oostuu
6sta
koira
npa
skakokarees
ta
p
aljosta t
ör
k
yisestä
sohjo
sta & 3sta
kamm
ottavasta ehk
ä
ÃÂ
änen
jään
n
öksestä
(20)
pelotonjapovekas
tuo
tosi:mimmi
ketä
piti miehistä hevosista ruusuista
& $eista (täs
sä jär
jestyk
sessä)saa
pSST kuISKA
ten
nyt;täytettyää
n
8
nkytjotaki
n
(kuvittele)
tyytyä,hintteihin
(24)
A uring oss a koh
oavaja
k
ohoava
O
lip
aker
ral
line
n sa nom al ehti
(30)
yhtenä talvi-iltapäivänä
(sillä maagisella hetkellä
jolla on muuttuu josiksi)
helykoristeinen pelle
kahdeksannella kadulla
ojensi minulle kaunokin
Kukaan muu, taa-
tusti, ei häntä huomannut
kuin minä;ja miksi?koska
hän ehdottomasti oli
sitämitä(aina, enimmin)
useimmistolaiset kavahtavat:
ihme jota taidan kuvata
vain sanomalla että elossa
– siis: täydelliset valpas
ja ihmeenomaisesti kokonainen;
ei vain mielekäs ja sydämellinen
vaan epäilemättä myös sielukas –
ei lainkaan hautajaistenhilpeä
(tai muutoin demokraattinen)
vaan nimenomaan runollinen
eli yliaistillisen vakava:
herkkä ei karkea pelle
(ei rahvasta, vaan yksilö)
ja vaikka täysin oli sanoja vailla
ken oli kaikkea muuta kuin mykkä;
sillä itse hänen hiljaisuutensa
lauloi linnun lailla.
Useimmistolaiset kirkuu mielellään
kansainvälisiä toimenpiteitään
jotta helvettiinkin saisi järkeään
– taivaalle kiitos: vielä jollakin
niin heittää että mulle antaa kaunokin
(38)
hiljaa jos, tutkimattoman yön
ääri-ei-mistään, vaeltaa arvaus
(tämä maailma joka vain), enemmän elämäni
ei loikkaa kuin ihmeestä hymyilys
jota laulaa tai jos(kiertyen kun hohtavina
kapuaa unohdusta)ääniä, unelmia
vähemmän taivaaseen taatusti maa ui
kuin kuolemastani syveten tulee suudelmia
kauttasi menettäen minkä itseltäni näytti
minuja uskomatt-omia löydän
surunilon takaa ja toivonpelkojen
sinun on valo, josta henkeni syntyisin:
sinun on pimeys, jossa sieluni palajaa
– aurinkoni, kuuni, tähteni olet kaikki
(39)
valkoiset vartijat uni-universumin
turvallisesti olkoon tuhoutumaton
kunnianne läpi äärettömäin maiden saatelluksi
tulkoon rakkaani(avaja toivon syvin salaisuus hänen
silmilleen ei enää minkään maailman
sokaisemille; ja hänen sydämensä joka kuiskaus pue
ainaavistamattoman tutkimattomimpaan riemuun kaikkeen)
uskollisesti kukoistaen tuolle puolen
yön aurinkojen hengittämään kanna tämä kaunis
vaeltaja kotiin uneen nimeltä aika: ja anna
hänet itsensä huomaan tämän tähden,
jota jos kapuamisesta läikähdellä alkaa verta niin
kullaista että heräjää hänen kuunsa
laulava ihmeellisemmin linnut ovat kuin ovat
(44)
Nyt aset(ympärilläni kaikkialla)
un(suuri sumuinen kumea
ääni: sateen, ja ainan ja eimissään)ja
oi auliisti vastaanottavainen pimeimmyys –
nyt asetun(viettävimmässä vielä
kuin musiikki)tunteessa että päivä on
(elämä, valo ovat)lainaa vain: kun taas
yö on meille annettu(yö ja kuolema ja sade
annettuja; ja annettu oi miten kauniisti lumi)
nyt asetun uneksumaan(mistään mitä
minä tai kukaan joku tai sinä
ei edes alkaa voi alkaa kuvitella)
jostakin mitä kukaan ei omaksensa saa.
nyt asetun uneksumaan Keväästä
(52)
kuka olet, pieni minä
(viisi-, kuusivuotias)
jostain korkeasta ylä-
kerran ikkunasta; marras-
kuisen iltaruskon kultaan
tähyät (ja tunnet: päivän
jos yöksi muuttuttava on
näin soisinkin sen käyvän)
(54)
ajattomas
ti tämä
(vain ja jonka
ei
numeroituvat lehdet p
ut
oa
vat)hän
sEIsoo
kohot
taen vasten
kirkuvaa
taivasta moisen ykse
yden että
häm
mentyvät
kaikki sitäluovat tuulet
(55)
en
osannut
arvatakaan että mi
kään(edes maailman
kaikkeus)voisi olla
niin täysin uskottava
n pienimmäisin kuin täydellinen tämä
kolibrin kodin(melkein näkymätön missän siellän)
tässä hiljaisuuksineen joka
oikeastaan on lintu itse
(ja ajatella että se
lämmittää kolmea
maailmaa)joka
hämmästyt
tävästi
sil
Mä
(56)
‘voisiko se’ ihmettelin ‘olla
sinä’
ja talitintti
koko maailmalle, mutta minulle joku
(nimeltään
minäitse)kauan sitten
kuollut joka oli
,vastaili
(64)
‘peippo, oi peipponen
kerro miksi
tämän kesämaailman(ja sinun, minun
jotka niin kovin tahtoisimme elää)
on muututtava vainajiksi’
‘yhtään
mitään sinulle jos kertoisin’
(tuo kiihkeänsulokkaasti
visertävä itse vastaa)
‘tuskin laulaa voisin’
(65)
‘murheitani joskaan
mainita ei kielet taida
kolme kustakin
makeaa mä lupaan riemua
Kun se vain on sinun’
kuiskaa kukka tuo
tämä sopertaen
‘minä puolestani viisi
toivoa per pelko suon,
kun se Vain on sinun’
aito, eläväinen
kukka autuuden
‘taivasta seitsemän
ihan kuolemasta vain
saat multa’ vaiti
huutaa(ruususeksi
sanomamme)salaisuus
‘kun se vain on Sinun’