Leevi Lehto: Huomioita James Joycen suomentamisesta

Julkaistu Kerberoksessa 2/2005

Luin James Joycen Ulysseksen (Pentti Saarikosken Odysseuksena) ensimmäistä kertaa kokonaan vuodenvaihteessa 2001-2002. Hieno, innostava lukuelämys, joka kuitenkin sai myös poimimaan hyllystä alkuteoksen, ja tekemään vertailuja. Järkytykseni oli, no, lievä, kun havaitsin, että "superlahjakkuus" (Tuomas Anhava) ei näköjään ollut edes harkinnut, että kieli/musiikki -rinnastuksesta ammentava Seireenit-jakso olisi käännettävissä (myös) alkutekstin tahteja ja sointuja seuraten. Kokeilin muutaman liuskan verran, voisiko Odysseuksen tehdä tunnistamattomaksi Ulysseksen kosketuksella, ja ajatus koko teoksen uudelleenkääntämisestä jäi elämään.

Palasin Seireeneihin vuodenvaihteessa 2003-2004 ja sitten tammi-helmikuussa tuotin uudet versiot myös luvuista 1-3, ns. Telemachos-osasta. Vakuutuin, että uusi käännös oli tarpeen (pikemminkin: mahdollinen) myös Ulysseksen yleensä perinteisempinä tai helpompina pidetyistä noin 200 ensimmäisestä sivusta, alkaen ihan ensimmäisestä lauseesta,

Stately, plump Buck Mulligan came from the stairhead, bearing a bowl of lather on which a mirror and a razor lay crossed.

joka Odysseuksessa menee:

Komea, pulska Buck Mulligan tuli portaidenpäästä kädessään vaahdokekuppi, jonka päälle peili ja partaveitsi oli asetettu ristiin.

ja minun luonnoksessani nyt:

Lihava Buck Mulligan tuli ylväästi porraspäästä kantaen vaahdokekulhoa, jonka päällä peili ja partaveitsi lepäsivät ristissä.

Sivuutan tässä avoimen kysymyksen siitä, olisiko "stately" luettava adjektiiviksi vai adverbiksi: olen kokeeksi valinnut edellisen, kieliopillisemman luennan; Joycen varmasti tarkoittamaa kaksitulkintaisuutta vastaava versio on yhä haussa. Kiinnitän sen sijaan huomion ratkaisuihini "kantaen", "kulho" ja "lepäsivät". Miksi nämä? Oikeastaan ihan vain, koska Joyce niin kirjoitti. Itse asiassa jo aikalaiskritiikissä ihmeteltiin, miksi Joycen kaltainen kielen virtuoosi oli sortunut käyttämään niinkin kulunutta ilmaisua kuin "bearing"(on sanottu, että jos viktoriaanisen kauden proosassa jotain saatettiin "kantaa", sitä kannettiin). Minä ajattelen, että juuri siksi. Yksi koko Ulysseksen kantavista teemoista on esillä jo ensi lauseessa: se, että kieli ei - toisin kuin Ezra Pound ja häntä uskonut, Odysseuksen editorina toiminut Anhava tahtoivat - voi koskaan yltää yksikäsitteisen neutraaliin, läpinäkyvään, suoraan "todellisuuden kuvaukseen". Puhe ja kirjoitus ovat aina välttämättä (myös) aiemmin puhutun ja kirjoitetun toistoa, ja kantavat muassaan sen ennakko-oletuksia. Enin mitä näitä vastaan voi tehdä - ja juuri sen Joyce tekee Ulysseksessa - on tiedostaa ne niin herkästi kuin mahdollista: esimerkiksi pastissin ("kantaen"), parodian ("kulho") tai vieraannutuksen ("lepäsivät") keinoin. Käännän tästä ajatuksestani lähtien, siihen uskoen, ja nyt - silmäillessäni uuden ahkeruudenpuuskan taas yhden vuodenvaihteen tienoilla tuottamia versioita luvuista 4, 5, 6, 7, 10 ja 18 - jo vakuuttuneena siitä, että sen nojalla syntyy teos, joka ei tavallaan ole lainkaan sukua Saarikosken versiolle.

Kepeä paradoksi tässä voi olla, että uskontunnustukseni "postmodernistisesta" nuotista huolimatta en oikeastaan koe kääntäväni uudelleen teosta (ja mitä työni tuloksena syntyykin, Saarikosken versio voi sen jälkeenkin yhä olla "hieno, innostava lukuelämys") vaan Joycea, (kuolleeksi luultua) tekijää. Sanoisinkin, että jos teoriassa voikin olla olemassa tekstejä, jotka ovat mahdottomia kääntää, tekijän intentiot ovat aina käännettävissä - esimerkkinä vaikka Claude Clotskyn "The first thousand numbers classified in alphabetical order", suomennoksenani: http://www.leevilehto.net/1000. Ja, tietysti nekin, uudelleen käännettävissä: mieli sittenkin lienee vielä moniulotteisempi kuin kieli.

James Joycen intentioita, suomeksi tarkoituksia, siis, näennäisen vanhanaikaisesti (ja vaikka niitä, kuten olen runossa toisaalla kirjoittanut, joskus onkin "hyvin vaikea tarkoittaa"), maisteltavaksi oheisessa katkelmassa Seireenien alkupuolelta, viitteineen. Kuten näkyy, tarkoitukset voivat joskus olla aika yksinkertaisiakin: niinpä kun Joyce toistaa kirjaimellisesti muualla Ulysseksessa sanottua, toistan minäkin. Ja kun hän viittaa, lainaa, kaiuttaa, vääntää, vääristää muiden kirjoittamaa, väännän lisää. Kun tarjoilee sanaleikin ("Greaseabloom"), yritän perässä ("Talihalibloom"). Kun käyttää useita pätkiä runosta tai laulusta, käännän sen kokonaan - mittaan ja riimiin, jos tarvitaan. Ja - tietysti - kun kirjoittaa "she" ilman että on täysin selvää, ketä naisenpuolta ajatellaan, katsotaan tai kavahdetaan, otan käyttöön uuden pronominin: hen - niin Joycekin olisi tehnyt.

Ihan yhtä yksinkertaisia eivät ole lainailut musiikin notaatiosta tai kaavoista, jammailut, värinät, häivytykset, tärinät. Kirjaimellisuuteen näissä ei voi useinkaan päästä, ja joskus vasta tietoinen poikkeaminen alkutekstin merkityksestä tuottaa tarkkuutta lähenevän tuloksen. Mutta näistä asioista lisää kenties sitten, kun työ on jonkinlaisessa päätöksessä [1].

Kuten olen toisaalla sanonut, asemani on verrattomasti Saarikosken vastaavaa parempi sikäli, että minulla on käytettävissäni koko valtava Joyce- ja Ulysses-tutkimus, josta varmaan aika lähelle sata prosenttia on ilmestynyt Odysseuksen julkitulon jälkeen. Sen avulla on helppo ratkaista sellaisia arvoituksia kuin Ormondin baarin tarjoilijan, Patin, ominaisuus "bothered", joka vaivannee myös standardienglanninkielistä lukijaa: Paul Van Caspelin mainio teos Bloomers on the Liffey. Eisegetical Readings of Joyce's Ulysses. Baltimore, London: The John Hopkins University Press 1986 kertoo, että sillä on joissakin irlannin murteissa tarkoitettu samaa kuin suomen lähes vastaavalla ilmauksella "vaivainen": tässä tapauksessa siis yksinkertaisesti Patin kuulovaivaisuutta t. vajaisuutta (ei "pattipäisyyttä", "patistettuutta" ja mitä muita vastineita Saarikoski sinänsä luovasti onkaan kehittänyt). Samat ja muut lähteet auttavat korjaamaan lukuisia muita Saarikosken "asiavirheitä", joita - ehkä vähän yllättävästi 60-luvulla julkaistussa käännöksessä - on myös ja varsinkin alkoholiin ja seksiin liittyen. Näytekatkelmassa Boylan ei tilaa (vaikka Saarikoski niin ehkä olisi toivonut) "ginigrogia", vaan "luumulikööriä", siitä juoman määreiksi annetut "paksuus", "sokerisuus", jotka Saarikoski sitten taas kääntääkin "oikein"... Seksin kohdalla asia on vähän monimutkaisempi: havaitsen Saarikoskella taipumusta ronskistaa Joycen jälkeä (kuten pannessaan Ormondin baarin ukot Seireeneissä vihjailemaan Mollysta muka prostituoituna, vaikka nämä puhuvat vain hänen ja Leopoldin pukuvuokrausbisneksestä); toisaalta hän tuntuu sivuuttavan tai torjuvan Joycen tekstin tietyn läpikäyvän, lähes murrosikäisen, mutta silti hienovaraisemman seksuaalisuuden, esimerkkinä tämä pätkä Bloomin "tajunnanvirtaa" Seireeneissä, kellon lähetyessä neljää, jolloin hän tietää Boylanin sopineen tapaamisesta Mollyn kanssa: "Tipping her tepping her tapping her topping her." Saarikoskella: "Supatella taputella hoputella koputella peppuun." Minulla (joka olen lähdeteoksista lukenut, että kaikki lauseen verbit ovat arkaaisia vastineita naimiselle): "Köyrii kuksii poraa puskee tapittaa hentä." ("Tapittaa", koska "tap", "Pat" väärinpäin, liittyy luvun loppua rytmittävään sokean pienonvirittäjän kepin kopseeseen: "Tap.")

Oheinen näytekatkelma on helmikuun 2004 työstön jäljiltä. Seireenit kokonaisuudessaan on ladattavissa saitiltani: http://www.leevilehto.net/ulysses. Olen parhaillaan käymässä työhön taas, vaikkei vuodenvaihde olekaan; aikomukseni on päästää sitä näkyville myös vastikään perustamassani blogissa "The Finnish Ulysses [2]" (tai yhtä hyvin "Ilyushin Sens Hefts", "Sunnily Fish Theses", "Thusly Finnish Sees", "Lusty Finishes Hens", "Fleshy Sinuses Hint" tai "Finitely Shush Sens", niin kuin Finnegans Waken Joyce varmaan olisi kirjoittanut): osoitteessa http://thefinnishulysses.blogspot.com.

1 Ks. kuitenkin esseeni "Varjot korvissamme. Näkökohtia runouden kääntämisestä", teoksessa Kristiina Rikman (toim.): Suom. huom., WSOY 2005.

2 Käytän teoksesta edelleen suomenkielistä nimitystä Ulysses. Vastoin yleistä luuloa "Ulysses" ei ole "Odysseus" englanniksi (se on englanniksi "Odysseys"). "Ulysses", jos jotakin, on "Odysseus" latinaksi: siis "käännettynä", niin kuin Ulysses on käännös, tulkinta, Homeroksen eepoksesta; niin kuin mikä tahansa Homeros on meille olemassa (vain) käännöksenä, tulkintana; ja vielä käännöksenä "valloittajan kielelle", jollainen myös englanti, jolla Ulysses on (ja ei ole) kirjoitettu, Joycelle oli.