Minä, minä, minä

Synnyin 23. helmikuuta 1951, tasan 130 vuotta John Keatsin kuolemasta, Päijät-Hämeen Asikkalassa, kuusilapsisen viljelijäperheen toiseksi vanhimmaksi. Kävin Kuoppainkulman kansakoulua ja Vääksyn Yhteiskoulua, ja "tulin julkisuuteen" Parnasson runokilpailussa keväällä 1967. Runokokoelmani Muuttunut tuuli ilmestyi saman vuoden syksyllä Otavalta, kokoelma Rakkauden puheesta vuonna 1969.

1960-luvulla osallistuin ajan rientoihin mm. Teiniliiton hallituksen jäsenenä 1967-68 ja myöhemmin puheenjohtajana Nuorison tiedotuskeskuksessa, joka tunnettiin kesäpaikoistaan - vuokrasimme käytöstä poistettuja kansakouluja, joihin kaltaisemme saivat tulla elämään omin nokkineen, keskustelemaan ja bailaamaan. Keskeytin lukion ensimmäisen vuoden syksyllä, ja tulin sitten ylioppilaaksi Käpylän iltaoppikoulun yksityisoppilaana vuonna 1971. Vuosina 1968-71 tein myös free-lance -radiotoimittajan töitä.

Syksyllä 1971 astuin kommunistisen puolueen"enemmistön" riveihin, mikä lopetti vasta käynnistyneet matematiikan ja tietotekniikan opintoni, ja myös runoilun siltä erää.

"Liikkeessä" tehtäväni oli ensin taistolaisen SOL:n vastaisen opposition organisointi. Työpaikkani oli Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton toimisto, jossa kirjoitin myös ohjelmia ja puheita, osallistuin taisteluihin. Vuonna 1973 siirryin SKP:n toimistoon ja minusta tuli "poliittisen toimikunnan ja sihteeristön poliittinen sihteeri" ja pääsihteeri Arvo Aallon avustaja. 70-luvulla olin myös lyhyen aikaa asuntoministeri Olavi Hännisen poliittisena sihteerinä ja sitten, Aallon ministerikautena, työvoimaministerin poliittisena sihteerinä 1977-79.

1975 hakeuduin takaisin yliopistoon, nyt valtiotieteelliseen, pääaineena poliittinen historia. Graduni "Urho Kekkosen poliittisesta ajattelusta" (1978) ilmentää elämänikäistä viha-rakkaus-suhdettani "Suomeen", maahan jota ilman itsenäisyyttä ei olisi olemassa ja jonka luotaantyöntävimmät puolet ovat melko suoraa johdatusta sen eri itsenäisyystaisteluista. Vuosina 1979-80 olin siviilipalvelussa Yleisradion tutkimus- ja suunnitteluosastolla.

Vuonna 1981 käynnistin sittemmin kolmaslinjalaisuutena tunnetun ja yhdessä Juhani Ruotsalon kanssa johtamani liikkeen, jota "edustin" lyhyen aikaa myös myös SKP:n keskuskomiteassa.

Lähdin SKP:stä - ja politiikasta - keväällä 1983, ryhtyen suomentajaksi. Viimeistelin Hannu Siveniuksen kanssa jo aikaisemmin aloittamani Louis Althusserin esseesuomennokset (Althusser on yhä filosofikuninkaani), ja sitten vuosina 1984-1995 suomensin nelisenkymmenettä kirjaa - romaaneja, jännäreitä, muistelmia, filosofiaa, sosiologiaa. Samaan aikaan tein ns. asiatekstisuomennoksia yhteensä sadoille koti- ja ulkomaisille yrityksille ja muille organisaatioille ja pyöritin (kehnosti) kahta omaa yritystä.

1990-luvulla julkaisin kolme runokokoelmaa (Ihan toinen iankaikkisuus, Otava 1991, Kielletyt leikit, Otava 1994, Ääninen, Like 1997) ja romaanin Janajevin unet (Taifuuni 1992); kaikki kokoelmani löydät nyt täältä. Vuonna 2000 Suomen Kuvalehdessä julkaistussa haastattelussa sanoin lopettavani kirjoittamisen.

Vuosina 1997-2002 vedin yhdessä vaimoi Kirsi Poikolaisen kanssa lähinnä sijoittaja- ja talousviestintään keskittynyttä Viestintä Oy Substanssia, jossa vastasin verkkoviestinnässä. Yhtyneiden Kuvalehtien ostettua yrityksen olin Kynämies Oy:ssä johtoryhmän jäsenenä ja samoin verkkoviestinnän vastaavana vuoden 2002 keväästä syyskuuhun 2003, jolloin siirryin vapaaksi kirjailijaksi. Vuosina 2002-2003 olin Tuli&Savu -runouslehden päätoimittaja; nykyisen olen lehden toimituksen jäsen ja sitä julkaisevan Runoyhdistys Nihil Interitin puheenjohtaja.

Nämä ovat julkisen elämäni faktat. Olen elänyt kolmen naisen kanssa; avioliitostani Minna Pitkäniemen kanssa minulla on 1979 syntynyt tytär Saara, joka opiskelee matematiikkaa Helsingin Yliopistossa - ja joka noin 8-vuotiaana kuvasi minua tankarunolla:

Ei katso minuun
ei katso muihin
eikä katso kauas pois
vaan paperiin ja
lukee jotain miettien

Vuodesta 1990 elämänkumppanini on taloustoimittaja Kirsi Poikolainen; Kirsi on luvannut minulle haastattelun aiheesta "Leevin kanssa" - kunhan saamme aikaa tehdä sen, julkaissen sen tämän täydennykseksi.

Saan aika ajoin kysymyksiä, joista päätellen elämänkulkuani pidetään jotenkin epätodennäköisenä, omituisena, tavallaan koomisenakin. Itse näen toisin.Vanheten ajattelen arvostuksella Tuomas Anhavaa vuonna 1967: hänen mukaansa tekstini kielivät temperamentista joka on "yhtä aikaa avoin ja tietoinen". Kiitos tuon tai jonkin olen saanut elää itse asiassa hyvin tyypillisen 1900-lukuisen elämän, tai useampia. Olen nähnyt sisältä politiikan, tieteen, talouden ja taiteen maailmat - ja kokenut kaikissa (ja vahvimmin viimeksi mainitussa) saman tutun vierauden. Kaikissa olen tehnyt samaa kirjoittavan eläimen työtä, enkä voi sanoa, missä olisin oppinut enemmän kuin toisessa.

Toisaalta: vanheten myös yhä useammin kysyn itseltäni kaiken tuon kokemuksen outputia. Jos jossain olen ollut aikaani edellä (niinpä asemat SKP:ssä olivat etulinjaa taistelussa neuvostoimperialismia vastaan, ja vuonna 1977 kirjoittamani Arvo Aallon "Historiallinen kompromissi suomalaisena mahdollisuutena" oli Suomen nykyisen hallituspohjan ensimmäinen luonnostelma), havaitsen käyneen kuten edelläkävijöille käy: jälkeen tulevan enemmistön silmissä olet "varhainen ateisti" (Saarikoski), siis ohitettu kanta, ajastasi jäljessä. Silloin ajattelen Ezra Poundia ("hän, joka yrittää seurata aikaansa, on tuomittu tuhoon") ja omia säkeitäni vuodelta 1991: "kaiken / minkä lähetin ja otin vastaan / ja minkä puhuin itsekseni ovissa, / kaiken / vie käsittämättömyyden / ahnas syli, / uupumusta". - Silti uskon yhä, että on parempi olla oikeaan aikaan väärässä paikassa kuin väärään oikeassa - ja että muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ole.

Loppujen lopuksi päätös ("mahdoton päätös") olla "kirjoittamatta" on kenties viisain tekemäni. Vuosi sitten vitsailin, että parasta mitä voin tehdä tuotantoni vastaanoton hyväksi, on olla julkaisematta uutta, joka erilaisuudellaan häiritsisi jo olevan hidasta perillemenoa. Tietenkään en ole lopettanut kirjoittamista. Olen vain yhtä aikaa nostanut julkaisukynnystä ja - poistanut sen kokonaan: netissä julkaisten olen ollut tuotantoni herra, enkä vastakaan aio joutua kirjasesonkien oravanpyöriin. On ollut mukava saada syy palata aiemmin kirjoittamaansa, ja voida julkaista sitä, aikaan katsomatta (nyt, kun "mennyt ja tuleva ja kaikki ajat ovat läsnä / yhdessä").

- Mukava myös, että Sinä löysit tiesi tänne, ja toivottavasti Sinullakin on täällä mukavaa, ja tulethan toistekin. Niin kuin Äänisessä kirjoitin: "me mittaamme vuosissa".

4. joulukuuta 2001
Leevi Lehto

[tekstiä päivitetty 21.3.2004]