Jouko Kajanoja: Leeville

Helsingin Kulttuuritalo, 24.2.2001

Aluksi pari tosiasiaa:

Me olemme täällä siksi, että Leevi syntyi kevään korvalla vuonna 1951. Tuolloin Koreassa sodittiin. Robert Schuman esitti suunnitelman Euroopan yhdistämiseksi. Ludwig Wittgenstein kuoli. Bertrand Russel sai kirjallisuuden Nobelin. Mannerheim kuoli. Paasikivi nimitti Urho Kekkosen toisen hallituksen. Maa valmisteli olympialaisia. Eino Leinolle pystytettiin patsas Espalle.

Luultavasti tuolla kaikella oli merkitystä Leeville. Hän syntyi onnellisissa merkeissä. Sosiaali- ja taloushistorioitsijat kutsuvat tuota aikaa kapitalismin kultaiseksi ajaksi. Uutta rakennettiin. Tulevaisuus oli täynnä mahdollisuuksia.

Janoan uutta kieltä, uusia silmiä, ja ne minulla on.
Harmaa kaupunki jossa kiviseinät kukkivat,
on tapahtunut ihme, seinät näkevät minut, tuntevat
kosketukseni.
Alan kulkea takaisin, jättiläisperhonen kutsuu minua
ja minä vastaan: mitä muutakaan tekisin.

Noin Leevi kirjoitti 60-luvun lopussa.

Maailmaa ja sen puhetta oli mahdollista ihmetellä:

"Ikkunassa pieni lintu hyppää puusta puuhun. Toiseen. Lempeä tuuli tekee lempeitä kuvioita puihin ja takaisin.Runot. Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan", kirjoitti Leevi.

Leevi on runoilija, elämän runoilija, kokeilija, tunnustelija.

Heti keskikoulusta päästyään Leevi menestyi Parnasson lyriikkakilpailussa ja pian hän julkaisi kaksi runokokoelmaa.

Leevi jatkoi opintojaan ja kirjoitti ja toimitti.

Hän aloitti 70-luvun alkupuolella kymmenvuotisen työrupean tässä talossa. Kaavailimme tällä, yhdessä monen nyt lasnäolevan kanssa uutta uljasta maailmaa. Olimme kekseliäitä, kokeilimme uusia ajatuksia. Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei se niin ryppyotsaista ollut kuin miltä se saattoi näyttää. Tunnelma oli useimmiten lempeä ja leikitteleväkin. Tunnelman rakentamisessa Leevi oli mestari. Hän ei ollut kovaääninen. Leevi vaikutus oli pikemmin hiljaista ja pohdiskelevaa. Mutta tulosta syntyi.

Tuohon aikaan sisältyy Leevin nelisen vuotta kestänyt toiminta vallan kabineteissa eli asunto- ja työministerien poliittisena sihteerinä. Leevillä oli kyky rakentaa pohdiskelevia keskusteluyhteyksiä moneen suuntaan. Hänen kynänsä muotoili maailmalle arvioita ja ehdotuksia. Niistä käydyt väittelyt olivat tärkeä osa tuon ajan yhteiskunnallista keskustelua.

Leevi puoluepoliittinen toiminta päättyi sekasortoisesti.Vanhat SKP:n ja SKDL:n rakennelmat romahtivat. Leevi oli kaikissa porukoissa toisinajattelija. En tosin tiedä, missä määrin hän ajatteli toisin kuin Juhani Ruotsalo. Leevi ei ollut sivustakatsoja. Hän kertoi toisinajattelunsa tiedotustilaisuuksissa ja lisäsi omalta osaltaan sekasortoa, jota kyllä me kaikki muutkin yhdessä parhaamme mukaan edistimme - siis sekasortoa. Leevi varmaan sanoi, että niin pitikin käydä. Sellainen arvio oli ominaista hänen osittain mukana olevalle, osittain ulkopuoliselle toisinajattelulleen.

Sitten Leevin elämässä alkoi toinen tai kolmas jakso. Leevi ryhtyi suomentajaksi. Lista suomennetusta kirjallisuudesta on näyttävä ja monipuolinen: filosofiasta dekkareihin ja yhteiskuntatieteestä lyriikkaan.

Leevi ryhtyi kirjoittamaan. Tuloksena oli kolme runokokoelmaa ja romaani.

Leeviä arvioinut kriitikko - joka yleisesti ottaen suhtautui myönteisesti Leevi lyriikkaan - kirjoitti jotain siihen tapaan, ettei Leevi ole täysin löytänyt omaa ääntään. Hieman samansuuntaisia huomautuksia Leevi sai jo 60-luvun tuotannostaankin. Mutta silloinkin kritiikin yleinen suhtautuminen oli myönteinen.

Minusta kriitikot eivät oikein ymmärtäneet Leeviä. Ehkä Leevi ei haluakaan "löytää omaa ääntään." "Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan", kirjoitti Leevi 1964. Vuonna 1994 hän kirjoitti: "Sanat tulevat yöllä koputtamatta." Leevi haluaa kokeilla. Hän kysyy, miten voi sanoa toisin ja miten kieli sitoo. Leeviä lukiessa minulle tulevat mieleen Adornon ajatukset siitä, miten meille annetut tai meidän omaksumamme käsitteet sitovat meitä ja se Adornon ajatus, miten voimme vapautua vanhoista käsitteistä taiteen keinoin. Muodoilla kokeilu taitaa olla ehto sisällön uudistumiselle.

Joka kokeilee ja käyttää älyllistä vireyttään, kulkee edellä. Se ei ole helppoa. Tulee väärin ymmärretyksi eikä varmaan aina tiedä itsekään, miten paljon on eksyksissä. Perässätulijat keräävät sitten laakerit.

En tunne kovin hyvin Leevi nykyistä työrtä. En tiedä auttaisiko, vaikka tuntisinkin. Se on niin monimutkaisen tuntuista, digitaalisen arkkitehtuurin rakentaminen viestien välittämiseksi. Mutta sen uskallaan sanoa, että työ tuntuu Leeville luontevalta, kun pohdin niitä Leevin ominaisuuksia, joita olen yrittänyt kuvailla.

Leevin historia panee ajattelemaan, että tuskin se tähän päättyy. Mitäköhän seuraavaksi ja milloin? Älkää ymmärtäkö väärin. Kokemukseni mukaan Leevi on sitoutunut toteuttamaan sen, minkä hän on tehtäväkseen ottanut. Sitkeyttä hänellä riittää. Mutta Leevi ei ole ruodussa kulkija. Saamme todennäköisesti seurata uteliaina Leevin seikkailuja.

Olen luonnehtinut Leevin toimintaa. Mutta miltä Leevi tuntuu? Millaisena me kanssamatkustajat koemme hänet? Leevi on mukava mies. Hän on kiltti ja ystävällinen. Hänen rauhallisesta olemuksestaan johtuen särmä ja säihke, joka hänessä on, saattaa jäädä kiireiseltä ohikulkijalta havaitsematta.

Leevi, nostan maljan Sinun kunniaksesi. Haluamme jatkaa matkaa yhdessä Sinun kanssasi.