Leevi Lehto: Valtiojohdon selventävä puheenvuoro tarpeen (2)

Kirjoitus on Helsingin Sanomiern Mielipide-sivun toimituksen pyynnöstä 2500 merkin pituuteen lyhennetty versio aiemmasta; lähetetty 2.3.2006, ei julkaistu

Viimeistään kulttuurilehti Kaltion tapahtumien (HS 24.2.) jälkeen on ilmeistä, että Suomen valtiollinen ja kirkollinen johto syyllistyi ns. pilapiirros-kiistassa samaan virheeseen, mistä ehkä halusi tanskalaisia muistuttaa: unohti, että näennäisesti sama viesti voi yhdessä tilanteessa tarkoittaa yhtä, toisessa toista.

"Uskonnollisia tunteita ei saa loukata" on hyvä ohje monissa käytännön tilanteissa. Presidentin, pääministerin, ulkoministerin ja arkkipiispan nyt käyttämänä se kuitenkin tarkoittaa syvää ja pahaenteistä kulttuuripoliittista muutosta maassamme.

Pilapiirroksista käydyssä keskustelussa on puhuttu paljon mielipiteenvapaudesta. Se sivuaa kuitenkin väistämättä myös taiteellisen ilmaisun vapautta, joka ei ole ihan sama asia.

Taide tarvitsee myös "poikkeusoikeuksia": oikeutta olla ilmaisematta mielipidettä, esittää monta mielipidettä yhtä aikaa (parodia ja satiiri) ja tuoda julki mielipiteitä sitoutumatta niihin. Niiden turvin se voi käsitellä vaikeita ja kipeitäkin asioita, koska se, kuten sanonta kuuluu, "on vain taidetta".

On painokkaasti todettava, että meidän perinteessämme näihin vaikeisiin ja kipeisiin asioihin kuuluvat myös uskonnolliset tunteet ja poliittiset intohimot. Kääntäen on selvää, että mainitut taiteen oikeudet sulkevat pois valtion tai uskonnon taiteeseen kohdistaman holhouksen. Taide on vapaata tällaisesta tai se ei ole taidetta.

Valtiojohdon nyt julistama oppi "uskonnollisten tunteiden loukkaamattomuudesta" synnyttää uuden tilanteen, jolle on leimallista syvä epävarmuus. Mitä tunteita ei saa loukata? Myöskään niitä, joissa taide jo sinänsä on syntiä? Vai onko myös kansankirkko tarkistanut aiempaa suvaitsevaista taidelinjaansa - mikä tavallaan tuntuu vielä pahaenteisemmältä.

Kaltion tapaus osoittaa, että pelko ja epävarmuus johtavat suiden tukkimiseen, kaiken vähänkin epäilyttävän siivoamiseen pois. Seurauksena on myös vastaavista repressiotilanteista jo aiemmin tuttu jako hyväksyttyihin ja epäiltyihin. Nyt kun on saatu ennakkotapaus yksityisen tukirahan epäämisestä jälkimmäisiltä, on kai vain luonnollista että sama linja jatkuu julkisessa kulttuuripolitiikassa...

Tämän pelottavan kehityksen voivat pysäyttää vain sen liikkeelle sysänneet Tarja Halonen, Matti Vanhanen tai Erkki Tuomioja - yhdenkin näkyvä, järkevä puheenvuoro riittäisi. Myös Kaltion päätoimittajan erottamisprosessin ilmoitusboikotillaan käynnistäneen Sammon Björn Wahlroos, yksi uusliberalismimme vapausairueita, voisi vaikuttaa.

Leevi Lehto
runoilija, Helsinki