|
Hamdam Zakirov: Salattua etsimässä
Aurinko:
kipu on lakannut. Sarastus
herättää halut, ja
haluttaa tuntematonta, uutta, ja
hiekan ja lehvistön hellä luode nääntyy
lämpimän aamun syleilyissä.
Tila ilman salaisuuksia, tuttu etukäteen. Ja silti
pieni lohtu sataan kertaa kuljettu
reitti, ja mahdollisuus olla näkemättä,
vilkaisematta sitä, mitä tapahtuu ympärillä. Ilma
tuoksuu vihreältä, hullaannuttavalta myrkkyjuomalta
keuhkot täyttyvät Isän hengityksestä. Taivas
arjalainen. Taivas, ja me
rukoilemme sitä joka päivä, ja eikö
sanojamme kuulla? Me kierrämme rakennustyömaat, missä
kukon metakka kanojen ympärillä, eikä
muuta asutettua. Vain
hampunversoja, kätkettyjä nurkkia, piikkiruoho
kitkemättä kasvimailta monettako vuotta ja, aidan luona,
kaksi poikasta verhonaan tupakansavu ja sanat, joita mekin
kerran heittelimme toisillemme kuin
pingispalloja. Tämä punainen aurinko syksyn piikkioksien
seppeleessä varhainen ehtoo, jo kaksikymmentä seitsemän
ja, kuka tietää
mitä vielä tulee. Me liuumme
pimeneviä portinaluksia, vaikka
toiset ajat ja tavat, ja tämä
kaupunki, jossa kasvoimme, jossa
enää emme voi elää, sanot sinä. Vaan jotain
ehkä jättivät meille kaikkialla olevat henget. Vaikka vain
hiljaisen kuoleman auringon poltteessa tai
unen villiintyneen viinirypäleen varjossa, keskipäivällä, kun
vain muurahaiset tutkivat paratiisillisten katveikkojen
lähiseutuja.
Suomentanut Jukka Mallinen
Takaisin esittelyyn
|
|
|
|
Runot
Bernstein
Dragomoshenko
Zakirov
|